Malmin jäljillä

HIRE on kallioperätutkimushankkeiden lippulaiva.
BANGE DESIGN
Suurenna

Viitisentoista suomalaista malmialuetta on tutkittu poikkeuksellisen tarkasti seismisen heijastusluotauksen avulla. GTK:n Mittaus- ja mallinnustutkimusohjelmaan sisältyvä HIRE-hanke (high resolution reflection seismics) tuo uutta rakennetietoa Suomen malmialueilta, ja samalla valjastaa uutta teknologiaa ja geofysikaalisia menetelmiä vaikeasti paikannettavien, taloudellisesti mielenkiintoisten malmiesiintymien löytämiseksi.

Hankkeen päällikkö, GTK:n tutkimusprofessori Ilmo Kukkonen kertoo, että syyskuussa 2007 alkanut ja vuoden kestänyt aineistonkeruu on tuonut runsaasti uutta tietoa toiminnassa olevilta, etsintäkohteena olevilta tai hylätyiltä malmialueilta Keski-, Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Samassa yhteydessä on heijastusseismistä menetelmää sovellettu Eurajoella ja koottu kallioperän rakennetietoa ydinjätteen loppusijoituspaikan kallioperästä ja sen ympäristöstä.

Yhteistyötä ja tuuriakin tarvittu

Suomessa toimiville kaivosalan yrityksille tiedotettiin etukäteen mahdollisuudesta tulla mukaan hankkeeseen, ja kymmenisen aktiivista yhtiötä onkin mukana yhteistyökumppaneina. Kenttätöiden päätyttyä aineisto on parhaillaan prosessointi- ja tulkintavaiheessa, GTK:n ja yritysten asiantuntijoiden käsiteltävänä. Helsingin yliopiston Seismologian laitos on mukana hankkeessa prosessoinnin asiantuntijana. Tutkimusaineisto on GTK:n omistamaa, ja se julkaistaan aikanaan yleiseen käyttöön.

Pääosa HIRE-hankkeen kustannuksista on katettu entisen Neuvostoliiton valtionvelkojen takaisinmaksusopimuksella. Venäläinen urakoitsija Vniigeofizika & Machinoimport toi Suomeen tarpeellisen kenttähenkilöstön ja kaluston. Alustava datan prosessointi tehtiin jo kenttätukikohdissa. GTK toimi urakoitsijan kontaktipintana suomalaiseen yhteiskuntaan, järjesti mittausluvat, vastasi laadunvalvonnasta, liikenteenohjauksesta ja räjäytystöistä. GTK:lla on jo perinteitä velkakonversiosta, ja sen avulla tutkimuslaitos on toteuttanut vuodesta 2001 lähtien jo kolme suurta hanketta, yhteisarvoltaan noin 24 miljoonaa euroa.

HIRE-hanke osui sopivasti taloudelliseen huippukauteen. Hankkeen tutkimustiedolla odotetaan olevan kysyntää, sillä Suomen malminetsintä tulee jatkumaan voimakkaana vielä menossa olevan taloustaantuman jälkeenkin. Suomen kallioperässä on vielä runsaasti malmivaroja, ja niiden etsintään voidaan HIRE-hankkeen avulla avata aivan uusia näkökulmia.

TEKSTI: SUSANNA HEIKKINEN

viiva

MITTAUS JA MALLINNUS
TUTKIMUSPROFESSORI, TKT ILMO KUKKONEN

Ilmo Kukkonen

Tutkimusohjelma kehittää mittaus- ja tulkintamenetelmiä luonnonvarojen arvioinnin, yhdyskuntarakentamisen ja ympäristön monitoroinnin tarpeisiin.

GTK:lla on vahvaa osaamista geotieteellisessä mittauksessa ja mallinnuksessa. Mittausmenetelmät ja ainoalaatuiset mittausaineistot antavat mahdollisuuksia
luotettaviin ja ympäristöystävällisiin tutkimuksiin luonnonvarojen arvioinnissa, yhdyskuntarakentamisessa ja ympäristön monitoroinnissa.

Tutkimusohjelman tavoitteita ovat:

  • Uusien fysikaalisten mittausmenetelmien ja sovellusten kehittäminen erityisesti malminetsintään, kallioperän rakennetutkimukseen ja pehmeikkötutkimuksiin.
  • Heijastusseismiikan hyödyntäminen malmipotentiaalisten alueiden mallinnuksessa.
  • Valtakunnallisen lentomittausaineiston tulkinnan kehittäminen ja lentomittauksen uudet sovellukset.

Lisätietoja: ilmo.kukkonen(at)gtk.fi


Sivun URL: http://www.geofoorumi.fi/malminjaljilla.html
Julkaistu: 30.3.2009

© Geologian tutkimuskeskus 2008